etusivu biografia kirjat artikkelit ja arvostelut suosikit palaute linkit

Is狎 etsimss

Kaksi nuoruutta on omaelmkerrallinen romaani, jossa kerrotaan Tuula Levon ja hnen vanhempiensa tarina. Kirjailijan isn Onni Levon on otaksuttu kaatuneen aivan sodan viime vaiheissa, eik is ehtinyt nhd tytrt狎n kuin yhden ainoan kerran.

Vartuttuaan tytr opiskelee yliopistossa, osallistuu 60-luvun vasemmistolaisiin rientoihin, ja alkaa vasta myhemmin selvitt狎 isns kohtaloa. Romaani alkaa aikuisen tyttren kysyess idilt狎n, millainen is oli nuorena miehen. Tst lhtee liikkeelle tarina, joka takertuu ainakin allekirjoittaneen kurkkuun.

Inkeri-idin tyttrelleen kertoma elmntarina kantaa romaania kyll sujuvasti eteenpin, mutta aika ajoin imel siirappisuus ottaa vallan. Onnin ja Inkerin seurustelu ja avioituminen kuvataan kauttaaltaan jotenkin liian auvoisena ja puhtoisena. Srmikkyys ja elmnmaku j狎vt uupumaan.

Her狎 kysymys, onko kirjailija kuvannut vanhempansa liian hempein kuvin. Liek aihe ollut kirjailijalle liian lheinen ja koskettava, jolloin se on muuttunut ideaaliseksi, liian harmoniseksi kertomukseksi.

Romaanin perimmiseksi kompastuskiveksi muodostuu sen esitystapa, sill se on merkillinen sekoitus paatoksellista isnmaallisuutta ja hempe狎 romantiikkaa. Isnmaallisuudessahan ei ole mit狎n pahaa, vaan kyse on tss tapauksessa nimenomaan esitystavasta.

Romaanissa ajan henki tulee esiin vakavan yksitotisesti ja kuin jostain puolustusvoimain komentajan suusta. "Silloin kaikki muu on pient, kun Suomen puolesta taistellaan", toteaa ers mies istuessaan ryhdikk狎n ja miehekk狎n palvelukseenastumism狎rys kdess狎n. Varmaan onkin, mutta onko se pakko nin paatoksellisesti esitt狎?

Lopputulos on yksinkertaisesti sanottuna hengetn ja veretn, siloiteltu ja elmnkerralisen kirjallisuuden kyseess ollessa paradoksaalisesti epuskottava. Vittisin ett todellisuus on huomattavasti monivivahteisempaa ja rosoisempaa.

Rauhanmarssien hetteikss

Romaanin toisessa osassa ksitell狎n tyttren lapsuutta ja opiskeluvuosia. Lapsen isttmyys ja siihen liittyvien tunteiden herkkvaistoinen kuvaaminen on romaanin parasta antia.

Juuri kun romaani alkaa el狎, kirjailija pudottaa lukijan maan pinnalle muistelemalla opettajaansa, joka antoi lasten kuunnella selostusta Hakulisen kuuluisasta 50 kilometrin voittohiihdosta. "On hyvin isnmaallinen teko voittaa hiihdon kuninkuusmatka, opettaja sanoi ja pyyhkisi kmmenell狎n kyyneleen silmnurkastaan." Vakavuudesta on lyhyt matka naurettavuuteen.

60-luvun hengen mukaisesti vasemmistovetoinen yhteiskunnallinen osallistuminen oli muotia, ja niinp p狎henkil tasapainoilee opiskeluvuotensa jossain rauhanmarssien ja ihmissuhteiden hetteikss, joista jlkimmist vatvotaan kyllstymiseen asti. Isn kohtalo alkaa kiinnostaa vasta vuosia myhemmin. Sota-arkistoista ja Sotavainajien Muiston Vaalimisyhdistyksest lytyy tilannetta valaisevaa.

Romaanin lopussa tulee esille asioita joita olisi toivonut enemmnkin ksiteltvn. Tuska isttmyydest nousee kunnolla pintaan vasta aivan viime metreill. Nit ristiriitoja olisi toivonut ksiteltvn asenteellisen jlkiviisauden sijasta.

Esa Tolppi (Hmeen Sanomat 7.11.2001)
© Tuula Levo