etusivu biografia kirjat artikkelit ja arvostelut suosikit palaute linkit

Is狎 etsimss

Viime vuosina on julkaistu lukuisia kirjoja, jotka perustuvat talvi- ja jatkosodan rinatamiesten kirjeisiin. Tuula Levokin (s. 1944) etsii romaanissaan Kaksi nuoruutta kesn 1944 melskeiss kadonnutta is狎ns, mutta hn joutuu ker狎m狎n isns sirpaleet sukulaisten ja tuttavien haaltuneista muistoista. 훘ti avioitui sodan jlkeen uudestaan ja hvitti isn kirjeet.

Onnin ja Inkerin avioliitto oli tyypillinen sota-ajan avioliitto. Onni alkoi kirjiotella ennest狎n tutulle tytlle, ja kirjeenvaihto johti naimisiinmenoon ja tyttren syntym狎n. Kotiakaan ei enntetty perustaa. Kuva, jonka Tuula Levo isst狎n kokoaa, j狎 kuitenkin hieman ohueksi ja hahmottomaksi. Onni oli kiltti, iloinen ja joskus harkitsematonkin nuori mies, joka ei koskaan ennttnyt kasvaa vastuulliseen miehuuteen. Hnen nimens silyy sankarihaudan graniittilaatassa ja muutamissa asiakirjoissa, mutta muuten hn katoaa auttamattomasti historian hmr狎n.

Romaanin toinen nuoruus on Tuula Levon omaa. Turun opiskelijapiireiss ei 60-luvulla muisteltu isien kym狎 sotaa, vaan vannottiin maailmanlaajuisen solidaarisuuden nimeen. Tuula opiskeli idinkielt, kirjallisuutta ja historiaa, osallistui opiskelijoiden rientoihin, viehttyi tuon ajan monista aatteista ja yhden asian liikkeist, mutta todellista radikaalia hnest ei kuitenkaan tullut. Jokin esti. Mielen pohjalla piili tieto sotaan kadonneesta isst.

Myhemmin opettajana Tuula Levo sai vasemmistolaisen maineen. Opettajainhuoneen isnmaallinen uho loukkasi hnt. Is ei ollut hnen mielest狎n sankari vaan uhri, eik hnen henkens ollut halpa vaikka laulussa niin vitettiin. Isn varhainen kuolema oli inhimillinen tragedia, joka heitti pitkn varjonsa mys tyttren tulevaisuuteen.

Lhdemateriaalin niukkuudesta huolimatta Kaksi nuoruutta on koskettava kirja, mys taitavasti kirjoitettu. Tuula Levo kertoo siin pienist ihmisist sodan jaloissa. Tss mieless tarinalla on mys yleisptevyytt. Sota ei ole vain joukkojenkeskityksi tai nuolia strategien kartoilla, siihen sisltyy aina mys inhimillist krsimyst ja parantumattomia mielen haavoja.

Leena Tuomela (Ilkka 11.10.2001)
© Tuula Levo