|
||||||
| etusivu | biografia | kirjat | artikkelit ja arvostelut | suosikit | palaute | linkit |
Tuula LevoKaksi NuoruuttaTuula Levon (s. 1944) omael�m�kerrallinen romaani Kaksi nuoruutta on kirja suurille ik�luokille. Se kertoo kahdesta nuoruudesta, joiden v�lille kasvoi sukupolvien v�linen kuilu. Levo kuvaa vanhempiensa nuoruutta jatkosodan aikana. Is� ehti n�hd� tytt�rens� Tuulan vain t�m�n risti�isiss�. Kannaksen suurhy�kk�yksen j�lkeen Inkerin kirjeet Onnille palautettiin. Tuulasta tuli sotaorpo. Tuula Levon oma nuoruus sijoittui 1960-luvulle, jolloin sodasta ei rauhanliikkeen vahvoina aikoina juuri puhuttu. Solidaarisuuttaan toisaalle osoittaneita opiskelijoita eiv�t kiinnostaneet suomalaiset veteraanit. Levo kuvaa romaaninsa taustaa n�in: "Is�ni Onni Levo katosi sodassa kes�ll� 1944. 훘dist�ni Inkerist� tuli leski tuskin t�ysi-ik�iseksi ehtineen�. J�in orvoksi 42 p�iv�n vanhana. Sopeuduin lapsena erikoisasemaani, mutta koului�st� alkaen opin pit�m狎n sotaorpouden omana tietonani. Ep�tietoisuus is�n kohtalosta kyti mieless�ni kuitenkin kaikki n�m� vuosikymmenet. Opiskellessani 60-luvun Turussa ryhdyin ajan hengen mukaan rauhanliikkeeseen ja vasemmistolaisten ajatusten kannattajaksi. En edelleenk狎n tuonut ilmi sotaorpouttani, mutta aatemaailmani taustalla oli trauma, jonka is�n menett�minen oli aiheuttanut. El�m�ni suurin kysymys ei j�tt�nyt minua rauhaan - p�invastoin. Koin v�ltt�m�tt�m�ksi ottaa selv狎 is�st�ni. Millainen t�m� oli, mit� ominaisuuksia ja piirteit� olen h�nelt� saanut? Kyselin �idilt�ni, haastattelin sukulaisiani, k�vin Sota-arkistossa, luin sotaan liittyv狎 kirjallisuutta. Puolen vuoden kypsyttelyn j�lkeen, hein�kuun 14. p�iv�n� 2000, aloin kirjoittaa romaania is�ni ja �itini lyhyeksi j狎neest� tarinasta. Kuvittelin is�ni el�v�ksi nuoreksi mieheksi, joka niin nuorena meni naimisiin niin nuoren �itni kanssa, tuli is�ksi ja joutui sodan uhriksi. Ryhdyin muistelemaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Vanhempieni nuoruus ja omani olivat joka suhteessa erilaiset, vaikka ajallisesti eroa oli vain pari kolme vuosikymment�. Samalla kun loin itselleni is�n, minun piti pohtia millaiseksi olin kasvanut ilman h�nt�." Sotainvalidi 5/2001 |